Torilla
Aamu valkeni aurinkoisena. Pääkadulle alettiin jo aikaisin aamulla pystyttää myyntikatoksia lauantaitoria varten. Vaikka emme olekaan tori-ihmisiä, kävelimme torialueen ripeästi päästä päähän ja kuitenkin sain ostettua kuudella eurolla valtavan ison, kaksimetrisen hamampyyhkeen, kaksi huivia ja Irikselle tuliaisen.
Lähibaarimme terassilla, TasTam´ssa näytti joku juovan gintonicia kirkkaassa auringonpaisteessa pyöreästä, korkeasta lasista! Sitähän ei voinut kauniissa kesäsäässä vastustaa, vaan päädyimme samalle asialle. Nyt täytyy muistaa, että täällä vetomitat on luokiteltu vähän eri tavalla: kaksi senttiä giniä on lähes kaksi desiä! Sitten ei enää keskusteltu töistä tai velvollisuuksista, vaan ruoasta.
Mukavan toripäivän kunniaksi testasimme Le Mot-ravintolassa mustekalaa, simpukoita ja pieniä katkarapuja. Tapasimme myös ensi kertaa tutuksi tulevan tarjoilijamme, joka oli ihan kuin A-rapun naapurimme, Jani Vantaalta. Valkoviini oli kirpeää ja laadukasta, ruoka kuumaa ja herkullista, palvelu ensiluokkaista. Mutta: ihan kuin tuo ei olisi riittänyt, palasimme vielä vastapäiseen Copa Negraan nauttimaan ”jälkiruoaksi” iberian kinkut ja punaviinit.