Tapaksia - Ruokamatkat

Sisältöön
Merta ja tapaksia
Tien toisella puolella oleva leipäkauppa aukeaa tosiaankin joka aamu kuudelta – myös sunnuntaisin! Siispä croissantit ja leipä on aina aamupalapöydässä tuoretta ja herkullista. Aamu oli taas kirkas ja aurinkoinen, joten päätimme lähteä rantaa katsastamaan. Hiekkaranta on pitkä ja puhdas, aurinko paistoi. Kaupunki alkaa tulla jo tutuksi, mutta tapaksia emme vielä olleet saaneet.
Niinpä päätimme lähes sulkemisaikaan ennen neljää käydä suositellussa Tapes de Mar – ravintolassa, jossa hurmaava omistajaperhe tarjoili mahdottoman tuoreita ja maukkaita mustekaloja, simpukoita, rapuja sekä leivitettyjä pikkusardiineja. Koska kapea, käytävänlevyinen pikkuravintola laittoi jo ovensa kiinni, saimme viimeisinä asiakkaina jutella vanhempiaan odottelevan, hurmaavan omistajaperheen 12-vuotiaan tyttären, Sofian kanssa. Hän tulkkasi hienosti meille englanniksi ja kertoili elämästä Kataloniassa. Mukavaa tavata vara-Emilia täällä Espanjassa! Ja mikä kielitaito: Duolingosta tietty.

Kuvagalleria alla
Takaisin sisältöön