Retkeilyä
Muistimme yhtäkkiä kaiken tämän elämyksellisyyden keskellä, että olimme tosiaankin vuokranneet auton koko kuukaudeksi. Toyotamme oli odotellut kiltisti Zifren puutarhan kupeessa sijaitsevassa parkkitalossa ja vasta nyt suuntasimme ensimmäiselle autoturneelle Lloret de Marin kylään, Platja de Fenylsin upealle rannalle. Otto laittoi jalkaansa shortsit ja minä sandaalit oikein ilman sukkia! Ajo sujui vanhalla ”euroopanmatkarutiinilla”. Santa Susannan kaupungin Carrefourista löytyi yhtä sun toista taloustavaraa. Minä iskin silmäni halpaan matkalaukkuun tuliaisten toivossa.
Päivät kuluvat täällä rantamaisemissa verkkaista, mutta viihdyttävää tahtia. Muistimme taas, että meillähän on vuokra-auto ja sitäkin voisi käyttää (ettei käy niin, että maksamme tonnin siitä, että pääsemme lentokentältä asuntoon ja sieltä takaisin). Niinpä suuntasimme Toyotan nokan kohti läheisiä pikkukyliä: Arenys de Munt, La Creueta ja Vallgorguina. No, spagettiteitä löytyi vähäsen, mutta maisemia ei juurikaan. Kävimme varmaankin aika korkealla, mutta pöpelikköä piisasi sen verran, että huipun tunnelmiin ei päästy missään vaiheessa.
Palatessamme turneelta veimme kamat tottuneesti asuntoon automme vilkuttaessa hätävilkkuja kadun varrella, joka on yleinen tapa parkkeerata täällä mihin sattuu. Parkkitalomatkalla oli Tas Tam-kahvilan ohi jälleen vaikea mennä ja niinpä juutuimme Estrellas-oluelle. Vanha pappatarjoilija on aina niin vaikuttunut meistä ja kiittelee suomen kielellä. Ottokin puhuu jo nyt melko sujuvaa katalaania, kuten ”kaksi olutta ja saanko maksaa?”. Sillähän me pärjätään koko loppuloma! Illalla syötiin torstaina saapuneen kämppiksemme, Johannan kanssa pasta puttanescaa, jonka kera paikallista punaviiniä.
Tiet täällä ovat tasaisia ja hyvässä kunnossa, liikennekulttuuri huomaavaista ja säyseää. Vain yksi teslakuski teki vauhdikkaan vuoristo-ohituksen iloisesti vilkuttaen. Emme pysähdelleet reissulla: oikeastaan mitään nähtävää ei nähty. Illalla laitoimme kämppiksen kanssa espanjalaisia uuniperunoita tonnikalamajoneesin sekä valkosipulivoin kera. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni täällä joka paikassa myytävää latva-artisokkaa sitruunamajoneesin kanssa. Eipä nyt ollut niin hääviä, visuaalinen osuus voitti gourmetin. Presidentin vaali-illat jatkuvat Suomen telkkarissa, jotka olemme katsoneet ihan jok’ikisen.
Tänään päätimme pistäytyä rannikon rotkoisessa Tossa de Marissa vajaa 50 kilometrin päässä. Nyt pääsin pyörittämään rattia oikein urakalla ja maissujakin (=maisemia) alkoi löytyä. Meri näkyi joka suunnasta vähän väliä ja aurinko paistoi. Viehättävä, pieni Tossa de Marin rantakaupunki oli lähes kaikilta osin suljettu talven tullen. Ranta oli lähes autio ja vain yksi ravintola, Popa, palveli iloisesti paikallisia asukkaita. Aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä. Siellä söimme tapaksia persoonallisen poikaparin rantaravintolassa ja ihmettelimme paikallisten asukkaiden riemukkaita kohtaamisia, auton ikkunasta jaeltuja pusuja ja halauksia keskellä tietä. Meren äärellä näkyi valtava linna, jonne johti kiemurainen kävelypolku. Päätimme, että vasta seuraavalla kerralla kiipeämme sinne.
Illalla jatkuivat vaalitentit. Kukahan nyt oikeesti voittaa?
Oikein aamulenkillä! Ennen aamupalaa teimme rohkean (=pitkän) kierroksen laivarantaan ja leipäkauppaan. Aurinko paistaa edelleen ja päätimme jäädä tänään kotikaupunkiin. Arenys sai taas houkuteltua katukahviloihin sekä kuohuviinille, että oluelle. Suunnittelin päivän menyytä, mutta kalakauppias kertoi, että päivällä ei oltu saatu juurikaan kalaa, joten putiikki meni kiinni silmiemme edestä. Iltaruoka vaihtui lennosta schnitseliksi ja ehkä kalaa saadaan sitten tädin lupaamana ”manjana”?
Käveleskelimme pitkin Arenysin katuja ja odottelimme luvattua karnevaalihumua välillä pistäytyen le Mot-ravintolan drinkkibaarissa ”Janin” hoteissa. Lopultakin meitä onnisti kalan suhteen: kalakaupan mammalla oli myynnissä kiiltäviä, siian näköisiä kaloja ja joitakin tuntemattomia, tuoreita pikkurapuja. Ensin hän ei olisi halunnut myydä meille rapuja ollenkaan, koska elekielellä näytti, ettei luota meidän taitoihimme välttää terävien kuorien aiheuttamia vammoja.
Saimme kuitenkin ostettua kaksi kiiltävää kalaa ja aika pussin rapuja. Kotona tutkin netistä kuvien avulla, että kalan nimi oli meribassi ja ravut sirkkakatkarapuja. Eikä siinä sitten mitään: kalat laitoin suolan kera uuniin ja ravut keitin limetillä ryyditetyssä suolaliemessä. Ennen tarjoilua leikkasin rapujen selät varmuuden vuoksi auki jo ennen pöytään viemistä. Ja oliko hyvää? No kyllä: rapujen liha oli taikinaista ja mietoa, meribassi ruodotonta ja äärettömän maukasta. Kalojen kylkeen saatiin uunissa sitkeäkuorisiksi maustuneita uuniperunoita sekä tonnikala- ja valkosipulimajoneesikastikkeita.
Espanjan peruna ansaitsi taaskin oman lukunsa: niin hyvää perunaa ei saa mistään. Enkä vieläkään halveksi nelikymppistä itseäni, joka aikoinaan toi Espanjasta kotiin tuliaisina matkalaukussa kiloittain perunoita!
Kuvagalleria vieressä
