Matkalle - Ruokamatkat

Sisältöön
Matkalle
31.1.-27.2.2024
Koska isot matkahaaveet tälle talvelle kaatuivat, tuli Suomen säveltäjien sähköposti taiteilijaresidenssistä kuin taivaan lahjana. Päätimme tarttua tarjoukseen, joka olisi paitsi edullinen, mutta myös kiehtova: kuukausi Katalonian pikkukaupungissa, Arenys de Marissa Barcelonan pohjoispuolella.
 
Matkalle valmistautuminen sujui rutiinilla: oraville pähkinöitä, vesivaraajan ja vesien sulkeminen ja kasvien kastelu. Oman mausteensa lähtörutiineihin toivat Suomessa juuri lähtöpäivälle, helmikuun alkuun suunnitellut, laajat lakot. Varatut ja maksetut lennot oli peruttu, joten uusien metsästys alkoi. Autonvuokraus piti aikaistaa, hotellivarauksia siirtää, maksaa kaikesta uudelleen ja odottaa rahojen palautuksia.
Onneksi saimme korvaavat lennot päivää ennen lakkojen alkamista KLM:n operoimana, jonka ansiosta aikataulut paranivat ja hinta halpeni. Aamulla ehdimme vielä Martinlaakson ostarille äänestämään ennakkoon presidenttiä!

Vaikka kone lähti myöhässä ja teki tiukan välilaskun Amsterdamiin, myös matkatavarat saapuivat kiltisti ajallaan Barcelonaan. Koska aikaa oli yllin kyllin, jouduimme jopa odottelemaan Budget-autovuokraamolla puolisen tuntia. Kuukauden autoksi oli meille valittu jo Ranskasta tuttu, valkoinen Toyota H-RC hybrid, jolla pääsi nätisti ja nopeasti baanalle kohti ensimmäisen ”yön yli hotelliamme” Castelldefelsissä. Otto asensi heti ”Matin” eli TomTOM-navigaattorijärjestelmän auton näytölle ja matka alkoi sujua tuttuun tahtiin Matin komennellessa rauhallisella äänellä ”käänny seuraavasta kiertoliittymästä vasemmalle – kolmas erkanemiskaista…”
Saavuimme pikkukylän hotelliimme, Flora Parc:in maanalaiseen autohalliin. Vielä ehdimme hyvin hotellin ravintolaan illalliselle, jossa söimme noin sadan pienen kiinalaispojan kanssa (jokin 7-8-vuotiaitten urheilujoukkue) illallisen, jota esiteltiin menun ulkopuolelta, "keittiön specialité". Sepä olikin ihanan maukas, jonkinlainen kalarisottopaellan ja mereneläväkeiton välimuoto.

Iltadrinkki nautittiin baarissa äärettömän turvallisin mielin Castelldefelsin poliisivoimien, Mosso dÉsquarda, seurassa. Ainakin seitsemän aseistettua poliisia tuli viereemme iltakaffeelle. Nauratti melkein, kun eivät meinanneet mahtua istumaan kapeisiin, käsinojallisiin puutarhatuoleihin, kun vyölle kerätyt ase- ja pamppuarsenaalit piti asetella sinne väliin. Pois lähtiessä pojat tarttuivat paksuista vöistään kiinni ja veivät tuolit melkein mukanaan. Vaivalloista!

Kuvagalleria alla
Takaisin sisältöön