Kotiutumista ja keittiöhommia
Paikka alkaa tulla jo tutuksi. Olemme kävelleet tutustumassa ympäristöön ja hienoon, isoon Platjaan kaupungin edustalla. Auto saimme parkeerattua noin 500 metrin päässä sijaitsevaan parkkiyhalliin, Xifre Gardensin vieressä. Mutkia oli matkassa, koska emme voineet ladata suomalaisilla puhelimilla Interparkingin aplikaatiota, vaan jouduimme tekemään kirjautumisen ja maksun netissä. Onnistuimme kuitenkin lunastamaan parkkeerausoikeuden turvallisessa ja siistissä hallissa vajaalla satasella koko kuukaudeksi, vaikka kännykän QR-koodi ei oikein meinaa toimia sisään ajettaessa.
Seuraavaksi perehdyimme ruoanlaittoon ja keittiön saloihin: residenssissä on melko paljon astioita, mutta pakko sanoa, että kaikessa näkyi vähän sellainen meininki, että kaikki ovat olleet täällä vain kylässä. Tutkittuani kalustoa herkkuillallisia silmällä pitäen, päädyimme välittömästi hankkimaan ainakin uuden paistinpannun. Niitä oli kyllä kaapeissa useitakin, mutta ilmeisesti ainoat, laatikossa olevat paistinlastat olivat olleet metallia, sillä seurauksella, että olivat raapineet lähes kaikki teflonit käyttökelvottomiksi. Leikkuulaudatkin näyttivät olevan elintarvikeviraston väheksymiä, joten nekin menivät samassa ”kodinperustamisvimmassa” uusiksi. Oton mielestä kuitenkin osasta hylätyistä keittiövälineistä olisi kuitenkin museovirasto saattanut olla kiinnostunut - tiedä häntä? Ferreteriaan siis, josta löytyi pannu ja muovinen lasta (hassu kauppa, jossa missään tuotteessa ei ole hintaa näkyvillä).
Muuten kaikki kaasuhellaa myöten toimii, vaikka hieman hankalaa on tiskikaapin ovien sulkeutuminen kovalla voimalla itsestään. Tiskatessa ovet iskeytyvät tiskaajan päähän ja paukahtavat kiinni (espanjalaisittain) hirveällä kolinalla. Ollaan tässä otsa kuhmuilla pohdittu, josko ovia voisi jotenkin pönkätä auki kuminauhoilla tai vaikka kattilan kansilla? Voi näitä murheita!
Tutkin kaapeista myös edellisten asukkaiden jättämät ruokatuotteet ja järjestelin tällä vuosikymmenellä ostetut aiheen mukaan. Toukattomat jauhot jätin kaappiin, mutta mustapilkkuisten sokereiden tilalle hommattiin uudet. Maustekokoelman alimmaiset sekä tuplat saivat niinikään kokea saman kohtalon.
Aamupalan rakentaminen täällä on suuri nautinto: lämmintä leipää kadun vastakkaiselta puolelta, kirkkaan keltaisia kananmunia, aitoa tuoremehua, kinkkuja ja juustoja. Oma hapankaalikin kotoa tuli vahingoittumattomana matkalaukussa. Hyvä niin, sillä peruselintarvikettamme, chucrutia (hapankaalia), ei ihan heti löytynyt. Onneksi tuoreita kasviksia ja hedelmiä muuten on näyttävästi tarjolla erillisessä pikkukaupassa. Heti alkuun opimme ruokaostoksista sen, että munarasian päältä kannattaa tarkistaa, lukeeko siinä ”fresco” vai ”cocida”. Muuten huolimattomalle kielitaidottomalle voi käydä niin, että rikkoo munaa kauan, ennekuin huomaa sen olevan valmiiksi keitetty.
Eipä täällä ole kiirettä. Autot vähän tööttäilevät ja kirkonkellot moikuvat. Ja hyvissä ajoin, yleensä iltapäivän puolella (viimeistään neljän aikoihin) alamme ainakin suunnitella liikkeelle lähtöä. Illalla ennen iltakävelyä huvittelimme katselemalla riistakameran kuvaa erään huurteisen ja pimeän, vantaalaisen rivitalon takapihalta… Paksun lumikerroksen avulla vitivalkoinen pupu näytti päässeen yli aidan pihallemme! Omenapuiden pelastamiseksi pyysimme naapuria ulkoiluttamaan koiriaan takapihalla, mutta oli se sitten itse päässyt sieltä pois. Omenasato taitaa olla kuitenkin mennyttä syötyjen puiden kuorien mukana? Nyt ei katsella sinne enää, vaan keskitytään spatseeraamaan Arenysin aurinkoisilla kaduilla.
Kuvagalleria alla!