Karnevaalihumua Arenysissä
Karnevaalitunnelmaa alkoi jo näkyä. Kaduilla tuli vastaan naamansa maalanneita, iloisia ihmisiä. Perheet olivat pukeutuneet teemansa mukaisesti yhtenäiseen mielikuvitusasuun ja kadulla tallusteli nuoria isiä lapsineen karhupukuihin sonnustautuneina. Ilma oli vielä viileähkö, vaikka aurinko paistoi. Öisin satoi vettä ja Oton sääkarttojen varoittama, punainen ilmanlaatu muuttui iloisen vihreäksi, kun Barcelonasta tulleet pienhiukkasivat tulivat veden mukana maahan.
Muuten täällä on silmiinpistävän siistiä: kaduilla ei näy tupakantumppeja (vaikka kaikki polttavat koko ajan), eikä käärepapereita. Kaupungin roskasäiliöihin vaihdetaan pusseja jatkuvasti, katuja lakaistaan ja pestään painepesurilla. Muutenkin järjestys pikkukaupungissa on ensiluokkainen: mm. autot pysähtyvät jo edellisessä risteyksessä, jos jossain vain näkyykin ihminen, joka näyttää edes suunnittelevansa kadun ylittämistä. Kadun varsilla on runsaasti siistejä puupenkkejä, jotka niinikään ovat loistavan puhtaita. Ilahduttavaa on myös se, että tuon tuostakin vastaan tulee mummoja ja vaareja, joita nuoremmat käyvät lykkimässä pyörätuoleissa tai heitä talutetaan kaduilla. Perhe ilmeisesti kietoo mummun vilttiin ja lähtee kierrokselle, jonka aikana kaikki pääsevät tervehtimään vastaantulijoita. Pikkukaupungissa kaikki tuntevat toisensa ja ”holat” raikuu!
Kaupungin keskustassa on kirkko, joka pitää huolen ajan kulumisesta öin ja päivin. Otto selvitti sen logiikan niin seikkaperäisesti, että applekello tässä kaupungissa on vastedes tarpeeton kapistus. Kirkon kello moikuu vartin välein siten, että ding-dongit lisääntyvät aina yhdellä kohti tasatuntia, jolloin pamahtaa jykevä ”dong” kellonumeroiden määrän merkiksi. Sama kilkutus kuullaan tasatunnin jälkeen vielä uudelleen kertauksena, niin että kahdentoista aikaan mellastusta riittää viitisen minuuttia. Siinäpä sikeämpiunisinkin ymmärtää, että on keskiyö!
Karnevaalit alkoivat. Viime viikosta tuttu tori pystytettiin taas Rieramme varrelle molemmin puolin jo kauan ennen yhdeksää, jolloin väki alkoi kiertää kojuja. Monetkaan torin myyntiartikkeleista eivät olisi olleet Suomeen vietävissä, vaikka vanha putkiradio olisi ollutkin kova sana. Nimittäin sunnuntaina tori jatkui kadun yläpäässä antiikkimarkkinoilla, jonka ohi kävelimme tiukoin askelin. Päivän mittaan ihmettelimme naamiaisasuisia perhekuntia ja pistäydyimme jälleen Le Motin baarissa, jossa iloinen, paikallinen naapuri-Jani pitelee kahta Estrellapulloa sormiensa välissä jo ennen, kuin liukuovi on kunnolla auennut. Saamme siis hienoa palvelua! Kauppahalli sijaitsee vinosti kotiamme vastapäätä ja sielläkin tarjoilijatytöt olivat paneutuneet pupunkorvien ja noitapäähineiden kanssa karnevaaliasiaan ihailtavalla tarmolla.
Iltapäivällä alkoi sitten tapahtua! Poliisilaumat sulkivat liikenteen ja karnevaalikulkue saapui parvekkeemme editse tanssien. Sitä riemua ja huutoa! Lapset juoksentelivat paljain säärin värikkäissä asuissaan ja aikuiset bailasivat heitellen värikkäitä hiutaleita ilmaan! Meno katkesi kahdeksan aikaan, kuin leikattuna. Yhtäkkiä koko riemuitseva katu oli typötyhjä. Saman tien saapuivat luutineen roskia siivoavat miehet joka suunnasta, lakaisuautot kumpaakin puolen tietä. Muutamassa minuutissa katu oli siivottu ja kaikki oli, kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut – lapset kaikesta päättäen kotona? Vain pieni osa aikuisista jäi viettämään juhlaa kadulle.
Me lähdimme kämppiksemme Mervi-Johannan kanssa (residenssin päiväkirjamerkintöjen mukaan parhaaseen) meriravintolaan sadan metrin päähän. Hienostoravintola se olikin ja ensimmäisenä eteemme työnnettiin vaunu, jossa jäiden päällä mönki isoja rapuja ja silminnähden tuoretta kalaa. Menimme tietysti lankaan ja ”halusimme” kokin valmistavan meille itse valitsemastamme kalasta (kilohintaan) aterian -al forno. Kun tarjoilija kuuli, ettemme ottaisi alkupaloja, vaihtoi hän omin päin kalan isompaan, jonka hintaa yritimme useaan otteeseen kysellä. Vastauksen saimme vasta laskun yhteydessä (”erityisen huolella” valikoidut) numerot nähtyämme. Olihan se meribassi varmaankin yli kilon painoinen jötkäle, mutta pelkän kalan hinnaksi laskun mukaan oli määritelty 127 euroa! Ne kalasuikulat perunoiden ympäröimänä olisi kannattanut tosiaankin hienontaa suussa varsin pitkään, eikä hotkaista nälkäänsä… Totesimme, että oppirahat pitää maksaa ja normaalisti kaikki muuhan täällä ravintoloissakin on edullista Suomeen verrattuna. Ellei sitten mene miljonäärien kanssa samoille kala-apajille.